Hyppää sisältöön

Isä Ingvalduksen vaellus

Isä Ingvalduksen vaellusreitti (15km) kulkee halki Lohjan talousalueen, läpi ydinalueen Virkkalasta, loppuen kaupungin keskustaan. Reitillä pysähdytään eräiden Lohjan historiaan vahvasti vaikuttaneiden teemojen äärelle. Moniin niistä liittyy myös hengellinen ulottuvuus.

Tämän vaellusreitin voi kulkea kahdella tavoin. Sen voi kulkea vain paikallishistoriallisena retkenä tai sitten voi tehdä myös matkaa itseensä ja pysähtyä reitin hiljentymissivujen äärelle.

Voit kulkea pyhiinvaelluksen mobiilisovelluksen avulla omatoimisesti silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Tutustu Isä Ingvalduksen vaellukseen täällä.

Lohjan historiaa

Kristinuskon varhaisimmat vaikutteet Suomeen saapuivat kaupan välityksellä. Lohjanjärven vesistö on osa ikiaikaista Hämeeseen johtanutta vesireittiä. Siuntiossa sijaitseva Pikkalanlahti lienee ollut kauppapaikka, jossa hämäläisten, varmaan myös muinaisten lohjalaisten turkikset vaihtoivat omistajaa. Ilmeisesti nykyiset varsin vähävetiset purolinjat Siuntion alueella olivat tuolloin osa tuota Suomenlahden ja Hämeen välistä turkisreittiä.

Kristinusko ankkuroitui osaksi lohjalaisten elämää 1200-luvun kuluessa. Vanhan kylä- ja heimoyhteisön tilalle rakentui keskitetty hallintojärjestelmä. Kyläkunnat mahtimiehineen olivat tämänkin järjestelmän ytimenä. Näin yhdessä ja paikallisten kirkonmiesten kanssa rakentui pohja nykyiselle Lohjalle. Kirkon opetus ihmisten yhdenvertaisuudesta Jumalan edessä ja vastuusta lähimmäisistä antoi suunnan nykyiselle paikallishallinnolle. Varhaisin tällainen vaikuttaja, jonka tunnemme nimeltä on isä Ingvaldus, kirkkoherra. Hänen nimensä oli tallentunut asiakirjaan vuonna 1323. Tuota vuotta on totuttu pitämään Lohjan seurakunnan, lohjalaisen kunnallishallinnon, syntymävuotena.

Tuosta ajasta on kuljettu pitkä matka. Yhteiskunta on rakentunut ja monimuotoistunut. Suuren muutoksen toi keisarin vuonna 1865 säätämä uusi kunnallisasetus. Se loi kirkkopitäjien tilalle uuden hallintoyksikön maalaiskunnan. Seurakunta jäi hoitamaan pitäjäläisten hengellisiä asioita ja kunta ryhtyi kantamaan vastuuta maallisten asioiden hoidosta. Monia yhteisiä toimintoja on kuitenkin yhä edelleen. Rajanveto on usein vaikeaa. Tämä vaellusreitti, joka on nimetty Isä Ingvalduksen mukaan, on reitti, jossa nämä ulottuvuudet kohtaavat.

Jaa somessa: