Hyppää sisältöön

Kokemuksia Camino Portuguésilta Portosta Santiago de Compostelaan

Marraskuussa 2023 kirjoitin blogin kokemuksistani pyhiinvaellukselta Camino Francés-reitiltä Puente la Reinasta Santiago de Compostelaan. Tässä sille eräänlainen jatko-osa: kokemuksia pyhiinvaellukselta Camino Portugués-reitiltä Portosta Santiago de Compostelaan. 

Camino Portuguésin monta haaraa – valinnan vaikeus

Lähes kaikki vaellusoppaat luettelevat ainakin kaksi pyhiinvaellusreittiä Porton ja Santiago de Compostelan välillä, sisämaareitin Camino Centralin ja rannikkoa myötäilevän Camino Costan. Näiden välillä tunnetaan kolme yhdysreittiä, jotka sallivat sisämaan ja rannikon reittien yhdistelyn, kuten minäkin tein. Näiden vaihtoehtojen lisäksi Portosta on myös mahdollisuus aloittaa vaellus Duoro-joen rantaa Atlannin rannikolle ja jatkaa sitä kautta Camino Costalle. Todellisesta rantakävelystä innostuneille on lisäksi tarjolla Senda Litoral-nimeä kantava reitti, jonka merkinnöistä en ole varma. Eikä tässä vielä kaikki: Pontevedran ja Padrónin välillä voi valita pidemmän Camino Espiritual -reitin. Lisäksi pienempiä vaihtoehtoisia reittejä kohtaa aina vähän väliä, joten Porton ja Santiagon välin voi todella kulkea montaa eri reittiä.

Yllättävää Camino Portugués reittien suuressa valikoimassa on se, ettei mikään reitti kulje Bragan kaupungin kautta. Tämä yli 2000 vuotta sitten perustettu kaupunki on näytellyt 400-luvulta alkaen keskeistä osaa kristinuskon vakiinnuttamisessa Iberian niemimaalle. Nykyiselläänkin Braga ja sen ympäristön vuorenharjanteet ovat täynnä kirkkoja ja luostareita. Jos Bragan kautta kulkeva reitti joskus saadaan kunnolla merkittyä, lupaan vaeltaa sen ja kirjoittaa siitä matkaraportin. Kaupunki on minulle tuttu työmatkoiltani.

Oma reittivalintani

Jonkinlaisen intuition ohjaamana päädyin valitsemaan Portosta pohjoiseen rannikkoa myötäilevän Camino Costa reitin Caminhaan saakka ja sieltä yhdysreittiä Valençaan, josta alkaen seurasin Camino Centralia Santiago de Compostelaan. Suoritin tämän 10-päiväisen vaelluksen kahdessa erässä, kesäkuussa 2023 Portosta Valençaan ja maaliskuussa 2024 Valençasta Santiago de Compostelaan.

Keskeisten Porton ja Santiagon välisten reittien yhteenveto Ciceronen The Camino Portugués oppaasta. Käyttämäni reitti on korostettu sinisellä.

1. osa Camino Costa

Tämän pyhiinvaelluksen aloitus ei mennyt aivan suunnitelmieni mukaisesti. Minun – kuten monen muun pyhiinvaeltajan – kohtaloksi koitui lentojen myöhästyminen. Jouduin yöpymään Genevessä ja pääsin aloittamaan vaellukseni Porton lentokentältä puoli vuorokautta myöhässä. Jätin suunnitelmaani sisältyneen Portoon kävelemisen väliin (maaliskuulle 2024) ja suuntasin suoraan lentokentän terminaalista Camino Costalle ja vaelsin yöksi Vila do Condeen, josta sitten etenin laatimaani aikataulua noudattaen Esposenden, Viana do Castelon ja Caminhan kautta Valençaan. Päivämatkat muodostuivat varsin leppoisiksi 25-29 km:n mittaisiksi. Koska tunnen itseni ja voimavarani, tapanani on varata yöpymiseni etukäteen koko matkalle pikku hotelleista, B&B-paikoista tai majataloista (albergue) omassa huoneessa, jossa mieluiten oman wc ja suihku. Tällaisia huoneita saa esimerkiksi booking.com:n kautta camino-reittien varrelta suomalaisittain varsin edullisesti, 40-60 €/yö, mihin usein sisältyy jonkinlainen aamiainenkin. Tästä ”yleellisyydestä” huolimatta, nautin ateriani kuten muutkin pyhiinvaeltajat; päivällä retkieväitä tai välipaloja reitin varren kahviloissa, ja päivälliset menu peregrino-listalta 10-15 €:n hintaan. Erityisesti nuoret pyhiinvaeltajat käyttivät yleisesti albergue-yhteismajoitusta, joka vielä vähensi kustannuksia merkittävästi.

”Camino Costa etenee nimestään huolimatta pääosin muualla kuin rantahietikoilla tai rantakaduilla. Useimmiten matka taittuu lempeästi kumpuilevassa maastossa kylästä-kylään ja kirkolta-kirkolle. Bonuksena ovat metsätaipaleet, joissa eukalyptuspuut tarjoavat raikastavan arominsa.”

Camino Costa etenee nimestään huolimatta pääosin muualla kuin rantahietikoilla tai rantakaduilla. Useimmiten matka taittuu lempeästi kumpuilevassa maastossa kylästä-kylään ja kirkolta-kirkolle. Bonuksena ovat metsätaipaleet, joissa eukalyptuspuut tarjoavat raikastavan arominsa – ”kuin kävelisi kurkkupastilli suussa”. Kylissä ja osin pienillä maanteilläkin reitti kulkee kivetyksellä, jossa vaellussauvojen käyttäjän on syystä olla varovainen, ettei sauvan piikki jää kivien väliin – ja aiheuta suunnittelematonta pysähdystä. Kivetyt tiet ovat autoille ja niiden öljypohjille varsin epätasaisia. Tämän vuoksi suurimmatkaan saksalaisvalmisteiset mustat autot eivät näillä teillä kaahaile, mistä pyhiinvaeltajat osaavat olla kiitollisia. Kaiken kaikkiaan Camino Costa Portosta Caminhaan on viehättävä ja rauhallinen.

Nousun ja laskut ovat helppoja lukuun ottamatta hieman haasteellista laskua Neiva-joen sillalle. Reittimerkinnät ovat varsin selkeät, matkaoppaiden kartat sen sijaan vain suuntaa antavia. Itse käytän Strava-applikaatiota rekisteröimään käyttämäni reitin. Strava ei näytä Caminon reittiä, mutta sen pystyy päättelemään, sillä Strava näyttää tummimmalla värillä reitit, joita on eniten käytetty. Tiedän, että useimmat pyhiinvaeltajat käyttävät erilaisia älypuhelimeen ladattavia karttasovelluksia, jotka käsittääkseni toimivat kokolailla hyvin. Silti kammoksun ajatusta pyhiinvaeltajasta, joka seuraa uudenlaista ”korkeimman ohjausta” [tietosatellittien ja kännykkämastojen kautta] matkallaan Apostoli Jaakobin haudalle – ja tuijottaa kännykkäänsä enemmän kuin maisemaa. Kävellessäni olen vanhakantainen romantikko; kartat ovat minulle niin tärkeitä, että kannan kaulassani vedenpitävässä karttapussissa reitin karttoja silloinkin kun niitä ei tarvittaisi.

Camino Portuguésille ei hevin löydä romantikolle kelvollisia karttoja. Portugalista olen onnistunut löytämään 1:50 000 topografisia karttoja (Carta Militar de Portugal), mutta ne ovat usein 10-15 vuotta vanhoja. Toki kulkemani vanha roomalaistie XIX on sekin ollut paikallaan jo 2000 vuotta! Espanjan osuudelle kopioin Ciceronen matkaoppaasta käsin piirretyt kartat ja suurensin ne 1:50 000 mittakaavaan, ja sain niistä ainakin jonkin verran lohtua – ja kanssavaeltajien ihailua ja hymyilyä, vanha hupsu ukkeli.

Erityistä hyötyä mukana kulkevista kartoista on silloin, kun kesken matkan on yhtäkkiä valittava vaihtoehtoisista reiteistä. Myös yhdysreitillä Caminhasta Valençaan vanha hupsu ukkeli keksi kartastaan upouuden pyörätien Minho-joen rannassa. Tätä ”luterilaista varianttia” pitkin ennätin aivan ensimmäisten joukossa perille Valençaan, kun oikeaoppiset pyhiinvaeltaja etsiskelivät kiemurtelevaa ja mäkistä reittiä hieman etäämmällä Minho-joen rinteillä. Karttaa tarvittiin apuna myös, kun jouduin aloittamaan matkani Porton lentokentältä, enkä kaupungista niin kuin alun perin suunnittelin.

Vila do Conden rannalla seisoo vaikuttava luostari Mosteiro de Santa Clara

Aloitin siis kävelyni Porton lentokentältä Vila do Condeen ja pystyin pitämään aikatauluni aina päätepisteeseen Valençaan saakka, johon lopetin matkani ensimmäisen osan. Sään haltija oli koko matkan puolellani. Vaikka koko kesäkuisen 5-päiväisen matkani ajaksi ennustettiin joka päiväksi lähes jatkuvia sateita, eivät ne milloinkaan tavoittaneet minua muutamaa pientä tihkusadekuuroa lukuun ottamatta. Arvelen, että Atlantilta tulevat matalapaineet alkavat purkaa sadekuormaansa vasta noustessaan taaempana olevien vuorten ylle ja jättävät rannikon melko sateettomaksi. Jossain vaiheessa matkaani mieleeni tuli vanha kansakoulussa opittu virsi Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen ja erityisesti sen toinen säkeistö Hän säät ja ilmat säätää, ja aallot tainnuttaa…
Siinähän se määriteltiin sään haltija. Virrestä tuli minulle ”korvamato” koko matkan ajaksi, kun kuuntelin sääennusteiden lupaamia tuomipäivän kaltaisia rankkasateita ja sain kulkea kiitollisena kuivassa puolipivisessä kesäsäässä. 

Camino Costan jokainen päivämatka päättyy pieneen kaupunkiin, josta löytyy eri tasoisia majapaikkoja ja ravintoloita/kahviloita ja ruokakauppoja. Kovin paljoa retkievästi ei kannata mukana kantaa, sillä reitillä on kiitettävän tiheästi kahviloita, jotka tarjoavat välipaloja, kahvia ja muuta juotavaa. Silti kannan AINA lähtiessäni liikkeelle 2 litraa juotavaa, yleensä vettä ja appelsiinimehua. Kuten monet muutkin pyhiinvaeltajat, päätän päiväetappini johonkin kaupungin keskusaukiolla olevaan kahvilaan, jossa nautin ”reippausoluen” ja pikku tapas-paloja. Osa pitkän vaelluksen tunnelmaa on kuulumisten ja kokemusten vaihtaminen muiden vaeltajien kanssa juuri vaelluksen jälkeisillä juttutuokioilla. Toinen yhteisöllisyyttä vahvistava tapahtuma on yhteinen menu peregrino päivällinen jossain ravintolassa. Toki nautin joitain aterioita aivan yksikseni omissa ajatuksissani.

”Osa pitkän vaelluksen tunnelmaa on kuulumisten ja kokemusten vaihtaminen muiden vaeltajien kanssa juuri vaelluksen jälkeisillä juttutuokioilla. Toinen yhteisöllisyyttä vahvistava tapahtuma on yhteinen menu peregrino päivällinen jossain ravintolassa.”

Tietynlaisen jännitysmomentin kolmannen päivä etapilla tarjoaa laskeutuminen Neiva-joen rantaan, jossa melko voimakkaasti virtaava joki ylitetään Ponte de Sebastião -siltaa pitkin, joka kaiteettomana on selvästi peräisin aikakaudelta, jolloin EU:n turvallisuusnormit eivät vielä olleet vieneet kaikkea jännitystä elämästä.

Caminhaa lähestyessäni edessä kohoaa vaikuttava Santa Tecla-vuori (344 metriä), joka sijaitsee Minho-lahden vastarannalla Espanjan puolella. Rantareittiä jatkavat ylittävät täällä Minhon, minä siirryin täältä yhdysreittiä Valençaan.

Kaikki yöpymispaikkakaupungit ovat omaleimaisia ja niissä on paljon kiinnostavaa nähtävää, mutta koetan olla ahmimatta liikaa. Yksi tai kaksi kohdetta riittää. Pidän pienimuotoista retkipäiväkirjaa, johon pyrin kirjaamaan myös vierailukohteet. Muistiinpanoista huolimatta kokemukset, kännykkäkuvat ja muistiinpanot alkavat toisella ja kolmannella vaellusviikolla mennä sekaisin.

2. osa Camino Central

Edelliskesän aikataulumuutos vaikutti siihen, miten suunnittelin Camino Portugués reittini loppuosan maaliskuussa 2024. Aloitin taas matkani Porton lentoasemalta, mutta nyt kävelinkin etelään Porton keskustaan (15 km). Katedraali Sé-vierailun jälkeen jatkoin junalla Valençaan, kesän 2023 vaellukseni päätepisteeseen. Kävelin vielä päivän päätteeksi Minhon ylittävää kansainvälistä siltaa Espanjan puolelle Tuihin, josta sitten varsinaisesti aloitin seuraavana aamuna 5-päiväisen vaellukseni keskeistä Caminoa Santiago de Compostelaan. Tälläkin matkalla sään haltijat olivat puolellani (”korvamato” palasi!): edellinen viikko Pohjois-Portugalissa ja Galiciassa oli ollut sateinen, mutta vaellusviikolleni sää muuttui pilvettömäksi ja ihanan keväiseksi päivälämpötilojen kohotessa jopa +26 asteeseen. Kun aloitin paluumatkani Santiagosta palasivat rajut sateet ja lämpötila laski +10 asteeseen.

Porton katedraali (Sé do Porto) – vaellukseni lähtöpiste, vaikkakin mutkien kautta

Ensimmäisenä vaelluspäivänä Tuista etenin Saxamondeen pieneen O’Corisco majataloon, jossa yövyin. Sitten seurasin ”normaalia” vaiheistusta Pontevedra – Caldas de Reis – Padrón – Santiago de Compostela. Näissä kaupungeissa on runsaasti eritasoisia majoitusvaihtoehtoja, ruokailupaikkoja ja ruokakauppoja. Eikä kulttuurihistoriallisista nähtävyyksistäkään ole pulaa. Kirkkoja, linnoja, kivisiltoja ja historiallisia keskusta-alueita riittää. Yhden tunnelmallisimmista maaseutukirkoista (Igrexa de Santa Mariña) kohtaan Carracedossa.  

Vaeltajien määrä viimeisten sadan kilometrin matkalla (käytännössä Tuin ja O’Porrinon tienoilta) kasvaa selvästi, sillä compostelan saamisen edellytys on vähintään 100 kilometrin kävelymatka ja sen aikana päivittäin kerätyt vähintään kaksi leimaa pyhiinvaeltajapassiin. Useimmat pyhiinvaeltajat tyytyivät siis tähän suoritukseen. Maaliskuussa 2024 vaeltajia Camino Portuguésilla oli minusta loppuvaiheeseen saakka sopivan vähän. Jos haluaa kulkea yksikseen ja meditoida, siihen tarjoutuu oiva mahdollisuus. Toisaalta, matkan edetessä alkaa yhä useammin vaihtaa ajatuksia itse vaelluksesta tai mitä erilaisimmista kokemuksista muiden kulkijoiden kanssa.

Yksin vaeltaja ei juuri saa kuvia itsestään, ellei pyydä jotain kanssavaeltajaa kännykkäkameraa laukaisemaan. Yllä vaihtoehto: ”varjo-selfie” Pyhän Jaakon seinätaulun ääressä. 

Viimeisenä vaelluspäivänä, sunnuntaina 24.3., ilmassa on erilaista jännitystä kuin aikaisemmissa. Vaeltajat tuntuvat muodostavan enemmän ryhmiä kuin aikaisempina päivinä. Kun katedraalin tornit ensi kertaa näkyvät Milladoirosta, vähenee vaeltajien jutustelu minimiin. Ohitamme vanhan luostarin ja saavumme perille Santiago de Compostelan vanhan keskustan ruuhkaisille kaduille. Etenemme katedraalin edustan Obradoiro-aukiolle, jonne saavumme klo 14:15. Siellä vaeltajat ottavat toisistaan perinteisiä saapumiskuvia, myös ryhmäkuvia.

Haen kompostelani pyhiinvaeltajien toimistosta, nautin matkan viimeisen ”reippausoluen” viereisessä ulkoilmabaarissa (aurinko paistaa yhä!) ja siirryn majapaikkaani, munkkiluostariin, Hospederia San Martin Pinarioon, aivan kirkon vieressä. Luostarirakennus huokuu historiaa, mutta on samalla viehättävän askeettinen – pyhiinvaeltajalle sopiva. Kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä.

Matkaa Portosta Santiagoon kertyi 277  km, otin reitillä 421 700 askelta. Jos mukaan laskee kaikki kävelyt yöpymiskaupungeissa, kasvavat nuo luvut helposti noin 10%. Nousumetrejä kertyi yhteensä 3254.

Majapaikassani huomaan tehneeni koko päivän aikana vain kaksi välipalapysähdystä, ja totean olevani nälkäinen. Siirry takaisi Obradoiro-aukiolle, jonka reunalla tiedän entuudestaan olevan mainion ravintolan. Nyt ovat lampaankyljykset ja pari lasillista paikallista punaviiniä tarpeen, ja jälkiruuaksi pala tarta de Santiagoa, mantelipiirasta.  

Maanantaina 25.3. käyn katedraalissa messussa. Kirkon yltäkylläinen ja prameileva koristelu korostuu kun vertaan sitä majapaikkani sisustukseen. Messussa on vain vähän väkeä; pääsen syleilemään Pyhän Jaakon patsasta ja näkemään kryptassa hopealippaan, jossa hänen luitaan säilytetään. Ehtoollista ei protestanteille anneta, mutta muut pyhiinvaellusrituaalit on nyt suoritettu. Ilo, tyytyväisyys ja kiitollisuus täyttävät mielen. Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen…

Pyhiinvaeltajan tunnukset: oman maan lippu rinkassa, simpukankuori (jonka kääntöpuolella hahmoteltuna tärkeimmät pyhiinvaellusreittini) ja compostela

Yhteenvetona vielä eräitä havaintoja Camino Portuguésilta

Käveltyäni vain puoli vuotta aikaisemmin Camino Francés reitin St-Jean-Pied-de-Portista (itse asiassa Le-Puy-en-Velaysta) alkaen, en malta olla vertailematta tunnelmia näillä kahdella reitillä. Molemmat olivat upeita kokemuksia, mutta eri tavalla. Tunnelmat reitillä saattavat heijastaa Espanjan ja Portugalin välistä eroa, Camino Portugués on kaikessa hieman pienimuotoisempi. Vaeltajia on vähemmän, reitti on helpompi, nousut ja laskun pienempiä, välimatkatkin usein lyhyempiä. Suojaisia metsätaipaleita on Camino Portugués reitillä enemmän, autioita Meseta-etappeja ei laisinkaan. Camino Francés reitillä aistin enemmän ”kilpailuhenkeä”; joillekin vaeltajille muiden ohittaminen tuntui olevan miltei pakkomielle. Oma lukunsa ovat vaeltajat, jotka lähtevät liikkeelle aamun pimeydessä otsalampun valossa. Minä lähden (pyhiin)vaellukselle ihaillakseni ja aistiakseni maisemaa; jos haluan vaeltaa pimeydessä, pysyn Suomen talvessa.

Kokemukseni mukaan Camino Portugués on erityisen sopiva niille, jotka pohtivat (tai empivät) pidempien Camino-reittien kävelemistä. Se on maastollisesti helpompi, pienimuotoisempi, helpommin haltuun otettava ja lyhyempi (vaikka aloittaisi matkan Lissabonista). Camino Portugués toteuttaa paremmin pyhiinvaellukset tavoitteita kiireettömyydestä, hiljentymisestä ja itsensä tutkiskelusta. Jotkut tapaamani vaeltajat pitivät kylläkin Lissabon-Porto väliä vaikeampana kuin loppumatkaa, ainakin sopivat majoituspaikat ovat harvemmassa, usein vain noin 30-32 km:n välein. Ensi kerralla pääsen toivottavasti kertomaan tästä omat kokemukseni.

Eero Vuorio

Jos kaipaat lisää vinkkejä camino portugués -reitille, voit olla sähköpostitse kirjoittajaan yhteydessä: evuorio(at)utu.fi

Jaa somessa: