Kokemuksia vaellukselta kohti Santiago de Compostelaa
Eero Vuorio
Täyttäessäni 75 vuotta helmikuussa 2023, pyysin vaimoltani Leenalta syntymäpäivälahjaksi ”matkustuslupaa” toteuttaakseni monivuotisen haaveeni kävellä halki Pohjois-Espanjan Puente la Reinasta Santiago de Compostelaan. Arvelin, että nyt olisi oikea ajankohta. Kohta alkaisin olla liian vanha lähteäkseni yksin tällaiselle 4-viikkoiselle, runsaan 700 km:n kävelyretkelle. Rehellisyyden nimissä olin kyllä harjoitellut pitkänmatkan vaelluksia jo vuosia ja kävellyt 1-3 viikon etappeina Euroopan mantereen pohjoisimmasta kolkasta Norjan Kinnaroddenista (71° 08′ 02″ pohjoista leveyttä) Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan halki Le-Puy-en-Velayhin, josta varsinainen pyhiinvaellusmatkani alkoi. Elokuussa 2022 kävelin pikkusiskoni Päivin kanssa Le Puysta Moissaciin 18 päivässä. Sieltä jatkoimme huhtikuussa 2023 St-Jean-Pied-de-Portin kautta Puente la Reinaan 16 päivässä.
Noilla matkoilla opin, ettei yksinäisen pyhiinvaeltajan suinkaan tarvitse tällä reitillä kulkea yksinään; Espanjassa reittiä vaeltaa kesäsesongin ulkopuolellakin satoja ihmisiä päivässä. Toki kuljin valtaosan matkastani yksinäni, mutta useimmiten näköpiirissä oli yksi tai useita kanssavaeltajia edessä tai takana. Olin myös oppinut, että huoltopisteitä tällä reitillä on kiitettävän tiheästi. Näin ollen juomaa ja ruokaa ei tarvitse kantaa mukana kovinkaan paljoa. El Camino sopii mainiosti yksin vaeltajalle.
”Noilla matkoilla opin, ettei yksinäisen pyhiinvaeltajan suinkaan tarvitse tällä reitillä kulkea yksinään; Espanjassa reittiä vaeltaa kesäsesongin ulkopuolellakin satoja ihmisiä päivässä. ”
Kävellessäni olen eräänlainen romantikko; kartat ovat aina olleet minulle tärkeitä ja kannan kaulassani vedenpitävässä karttapussissa reitin karttoja silloinkin kun niitä ei tarvittaisi. Le Puysta lähtien pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelaan on niin hyvin merkitty, ettei karttoja tarvita lainkaan, jos ei suuremmin välitä mitä tuleman pitää. Ranskalaiset vaelluskartat ovat huippuluokkaa, mutta Espanjasta hyviä topografisia karttoja ei ole edes tarjolla tälle reitille. Isoissa kaupungeissa suunnistaminen on ajoittain vaikeaa, sillä reittimerkinnät hukkuvat liikennemerkkien ja muiden kylttien joukkoon. Itse käytin koko matkani ajan Strava-sovellusta, joka kertoo minulle mitä reittiä aiemmat kulkijat ovat enimmäkseen käyttäneet. En eksynyt reitiltä kertaakaan matkan aikana. Kuten kaikilla aiemmillakin vaelluksillani, tein varsin tarkan etukäteissuunnitelman koko kävelymatkalleni. Sopiva päivämatka minulle on 25-30 km maastosta riippuen. Tämä tarkoittaa 5-7 tunnin kävelyä päivittäin. Jos saavun perille 4 tunnin kävelyn jälkeen, tunnen itseni typerykseksi. Koska tunnen aika hyvin voimavarani, rohkenin varata kaikki 27 majapaikkaani booking.com -sovelluksen kautta etukäteen. Vaikka olin päättänyt tehdä matkani pyhiinvaeltajahengessä, päätin etten nuku yhteismajoituksessa, vaan haluan oman makuutilan ja mieluiten oman WC:n ja suihkun. Matkan aikana opin, että suuri osa iäkkäämmistä vaeltajista oli valinnut samankaltaisen majoitusmuodon. Kovin monet vaeltajat käyttivät matkatavaroiden kuljetuspalveluita ja vaelsivat pienen päivärepun kanssa. Minä kuljetin tällä matkalla – kuten olin tehnyt Norjasta lähtien – pikkurinkassani kaikki tavarani.
Muilta osin elin neljän viikon matkani muiden pyhiinvaeltajien tavoin. Ateriani olivat lähes kaikki menu de peregrino -listoilta, aamiaiset kahvi-croissant-marmelaadi -linjalla, ellei majapaikka sitten tarjonnut parempaa. Jos omatoimiaamiaiselle ei ollut vedenkeitintä, korvasin aamukahvin CocaColalla. Retkipäivien välipalat olivat tyypillisesti kinkku-juusto-sämpylöitä (bocadillo), peruna-munakkaita (tortilla), croissantteja ja kylmää Cokista, joskus myös Tapaksia, jos niitä sattui olemaan tarjolla. Kannoin aina mukanani myös vettä, mehua ja jotain suolaista syötävää.
Matkavarustus
Mukana kannettavan varuste- ja vaatemäärän olin jo edellisillä retkilläni oppinut minimoimaan niin, että pystin pakkaamaan kaikki tavarani 8,5 kg:n painoiseen pikkurinkkaan ja kuljettamaan sen lentokoneessa käsimatkatavarana. Paikan päällä hankin tietysti vielä vettä/mehua 2 litraa ja pientä välipalaa. Näin pienellä tavaramäärällä ihminen pärjää 4 viikkoa! Opetus tämäkin. Miten paljon turhaa omaisuutta ihmiselle kertyykään 75 vuoden aikana ja miten vaikea siitä on luopua!
Aloitin siis syyskuisen vaellukseni Puente la Reinasta, tai oikeammin sen itäpuolelta Obanoksen kylän tienhaarasta, jossa sijaitsee pyhiinvaeltajapatsas kohdassa, jossa kaikki Ranskasta tulevat pyhiinvaellusreitit yhtyvät. Patsaan jalustassakin se todetaan ”Y desde aqúi todos los caminos a Santiago se hacen uno solo” (Ja tästä lähtien Santiagoon on vain yksi tie).
Puente la Reinan jälkeen tie ylittää Arga-joen hienoa vanhaa siltaa pitkin. Upeita kivisiltoja saakin sitten ihailla lähes päivittäin, samoin pieniä kirkkoja ja kappeleita.
Toki reitti kulkee myös suurten tunnettujen katedraalien kautta mm Burgosissa, Santo Domingo de la Calzadassa, Leonissa ja Astorgassa. Santo Domingon katedraalissa seisoo vanha pyhiinvaeltajan patsas. Kovin ovat vaellusasut muuttuneet merinovillan, Gore-texin ja hiilikuituisten vaellussauvojen myötä. En myöskään kohtaa matkalla ainuttakaan paljasjaloin kulkijaa. Erityisesti merinovillaisten vaatteiden, paitojen, alushousujen ja sukkien tulo markkinoille on tehnyt mahdolliseksi yksinkertaisen pienimuotoisen elämänmuodon ja kantamusten keveyden. Vaatteiden peseminen vaikka päivittäin käy helposti samalla kun pesee itsensä suihkussa. Viruttelun jälkeen vaatteiden ripustaminen – mielummin tuuleen ja auringonpaisteeseen – ja aamulla kaikki ovat taas käyttökunnossa.
Toki reitti kulkee myös suurten tunnettujen katedraalien kautta mm Burgosissa, Santo Domingo de la Calzadassa, Leonissa ja Astorgassa. Santo Domingon katedraalissa seisoo vanha pyhiinvaeltajan patsas. Kovin ovat vaellusasut muuttuneet merinovillan, Gore-texin ja hiilikuituisten vaellussauvojen myötä.
El Caminon reitti kulkee mukavan vaihtelevien maisemien keskellä. Pyreneiden selkärangan olin ylittänyt jo keväällä. Reitin keskivaiheilla autiota ylätasankoa (mesetaa) on monissa vaellusoppaissa kuvattu pitkästyttäväksi ja monotoniseksi. Sitä se tavallaan onkin, mutta tarjosi minulle oivallisen mahdollisuuden uppoutua omiin ajatuksiini ja tavallaan käydä läpi monivaiheisen elämäni tekemisiä – missä tein oikein, missä väärin; missä olisi pitänyt toimia toisin. Itsetutkiskeluun vaellus mesetan poikki sopi oikein hyvin helteisestä säästä huolimatta.
”Reitin keskivaiheilla autiota ylätasankoa (mesetaa) on monissa vaellusoppaissa kuvattu pitkästyttäväksi ja monotoniseksi. Sitä se tavallaan onkin, mutta tarjosi minulle oivallisen mahdollisuuden uppoutua omiin ajatuksiini ja tavallaan käydä läpi monivaiheisen elämäni tekemisiä – missä tein oikein, missä väärin; missä olisi pitänyt toimia toisin. ”
Kolmannella viikolla reitti saapuu Cantabrian vuorille ja nousee jopa yli 1500 metrin korkeuteen. Retken ehkä merkittävin kokemus on pysähtyminen rautaristillä (cruz de ferro) 1504 metrin korkeudessa. Vanhaa pyhiinvaeltajien tapaa noudattaen jätän sen juurella olevaan suureen kivikasaan Pöyrisjärven erämaasta tuomani kiven ja samalla jätän sinne kaikki ilkeät ajatukset, kaunat ja riita-asiat, jotta voin jatkaa Santiagoon – ja palata kotimaahan – kevein mielin. Iltapäivällä alkaa reitin jyrkkä lasku (n 900 metriä) Molinasecaan, ihastuttavaan pikkukaupunkiin.
Mutta nousut eivät lopu tähän. Toinen mieliinpainuva osuus on jyrkkä 900-metrinen nousu pieneen O Cebreiron kylään, josta avautuvat upeat maisemat joka suuntaan. Illalla paistaa lähes täysi kuu ja aamulla kokoonnutaan ihailemaan auringonnousua.
Kolmannen vaellusviikon lopulla saavun Sarriaan, josta on enää runsas 100 km Santiagoon. Täällä alkavat ruuhkat, sillä suurin osa pyhiinvaeltajista tavoittelee compostelaa, anekirjettä todistuksena siitä, että on kävellyt vähintään 100 kilometriä. Santiagon pyhiinvaeltajatoimistossa tarkistetaan vaeltajien pyhiinvaelluspassien päivittäiset leimat (credentials). Samassa yhteydessä olisi ollut mahdollista saada maksullinen todistus matkan pituudesta. Sellaista en kaipaa, sillä alkumatkalla (Lyoniin asti) keräsin leimoja vain satunnaisesti, eikä niitä laajalti ollut tarjollakaan. Arvelin Isä Jumalan kyllä tietävän miten pitkän matkan olin Santiagoon taivaltanut. Reitin olen myös piirtänyt pyhiinvaeltajan symbolin, simpukankuoreni kääntöpuolelle. Se riittäköön.
Santiago de Compostelaa lähestyessäni pidennän päivämatkojani, mikä tarkoittaa sitä, että saan kulkea iltapäivisin lähes omissa oloissani. Muistelen vuotta 2002, jolloin kävelin yhdessä lokakuun päivässä Melidesta Santiagoon 52 km:n matkan. Nyt pystyn enää 40 km:n loppukiriin Arzuasta Santiagoon. Olo on pöllämistynyt. Olen saavuttanut maalin käveltyäni 245 päivää, 10 035 500 askelta, mikä vastaa 7231 kilometriä. Saatuani compostelani vain 5 minuutin jonottamisen jälkeen palaan tyytyväisenä, mutta väsyneenä Katedraalin edustan aukiolle ja pyydän tuntematonta vaeltajaa ottamaan minusta saapumiskuvan.
Vasta majapaikkaani päästyäni ja reippausolutta nauttiessani pystyn oikein tajuamaan, miten iloinen ja kiitollinen olen siitä, että olen saanut kävellä kommelluksitta koko matkan Santiago de Compostelaan ja liittyä täten niiden miljoonien pyhiinvaeltajien joukkoon, jotka yli 1000 vuoden aikana ovat matkanneet samaa reittiä. Tämä on osa eurooppalaista ja globaalia kulttuuriperintöä ja siihen on hienoa kuulua. Seuraavan päivänä osallistun messuun täpötäydessä katedraalissa, kunnes pappi ilmoittaa englanniksi etteivät ”vääräuskoiset” protestanttiset vaeltajat pääse ehtoolliselle. Lähden lounaalle kanadalaisen vaeltajakollegani Larryn kanssa. Tässä vaiheessa minulle riittää hieno kokemus kävelystä ja mukavista kanssakulkijoista.
Aikatauluni ei sallinut kävelyn jatkamista Finsterreen (”Maailman loppuun”) saakka, mutta teen sinne bussimatkan. Hieno paikka. Ehkäpä se mahtuu ohjelmaan ensi vuonna kun toivottavasti saan päätökseen Camino Portuguese -vaellukseni.