Kesä pyhiinvaelluksen parissa
Olen Karoliina, tämän kesän harjoittelija Pyhiinvaelluskeskuksella. Olet saattanut törmätä kesän aikana tekemiini julkaisuihin meidän somekanavillamme tai verkkosivuilla, mutta en ole vielä päässyt esittelemään itseäni. Tässä blogitekstissä kerron hieman itsestäni, siitä, miten päädyin Pyhiinvaelluskeskukselle harjoittelijaksi, ja mitä kaikkea kulunut kesä on pitänyt sisällään.
Miten päädyin pyhiinvaelluksen pariin?
Opiskelen Karelia-ammattikorkeakoulussa matkailu- ja palveluliiketoimintaa, ja tarkoituksenani on valmistua joulukuussa 2026. Kesän harjoittelu Pyhiinvaelluskeskuksella on samalla opintojeni viimeinen harjoittelu.
Ennen restonomiopintojani opiskelin läntistä teologiaa Itä-Suomen yliopistossa ja valmistuin teologian kandidaatiksi vuonna 2022. Vaikka teologia kiinnosti minua, tunsin kaipaavani tulevaisuudelta jotakin muuta. Välivuoden aikaan aloin pohtia uusia vaihtoehtoja ja kiinnostuin matkailu- ja palvelualasta. Kulttuuri, matkailu ja ihmisten kohtaaminen ovat aina olleet minulle tärkeitä, joten restonomiopinnot tuntuivat luontevalta valinnalta.
Silti teologia ei koskaan jäänyt kokonaan taakse. Jo opintojeni alkuvaiheessa mietin, voisiko matkailun ja teologian yhdistää tavalla tai toisella. Ajatus jäi kytemään taustalle pariksi vuodeksi.
Ensimmäisen harjoitteluni suoritin hotellissa, ja myöhemmin työskentelin myös risteilyaluksella Turun ja Tukholman välillä. Molemmat kokemukset opettivat paljon, mutta samalla jatkoin pohdintaa siitä, millaisessa työssä voisin yhdistää kiinnostukseni matkailuun, kulttuuriin ja teologiaan.
Kesällä 2025 vierailin Turun tuomiokirkossa ja poikkesin sattumalta silloin vielä kirkon yhteydessä toimineeseen Pyhiinvaelluskeskukseen. Nykypäivän pyhiinvaellus oli minulle tuolloin melko tuntematon ilmiö. Tiesin sen historiaa ja teologista taustaa, mutta en juuri sitä, mitä pyhiinvaellus nykyään tarkoittaa ja millaista toimintaa sen ympärille rakentuu.
Vierailu herätti kiinnostukseni. Aloin selvittämään enemmän Pyhiinvaelluskeskuksen toiminnasta ja pyhiinvaelluksista Suomessa. Löysin projektipäällikkö Annastiinan yhteystiedot ja päätin ottaa yhteyttä. Kysyvä ei tieltä eksy.
Mitä harjoittelu sisälsi?
Harjoitteluni koostui pääasiassa kahdesta kokonaisuudesta: kenttäpäivistä ja päivystyksestä Pyhiinvaelluskeskuksella. Kenttäpäivinä kuljin eri pyhiinvaellusreittejä Turun ja Naantalin alueella. Keräsin materiaalia somekanavia varten, tarkistin reiteillä olevien pyhiinvaelluslaatikoiden kuntoa ja tutustuin käytännössä siihen, mitä pyhiinvaellus nykypäivänä on.
Pyhiinvaelluskeskuksella päivystäessäni sain kohdata vaeltajia ja muita keskukselle saapuneita kävijöitä. Osa halusi hankkia pyhiinvaelluspassin ja leimoja niihin. Toiset taas etsivät tietoa siitä, mille reitille kannattaisi lähteä tai mitä pyhiinvaellus ylipäätään tarkoittaa.
Työhöni kuului myös verkkosivujen päivittämistä, sosiaalisen median sisällöntuotantoa sekä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi pääsin mukaan kesän tapahtumiin ja tutustumaan laajaan pyhiinvaellusverkostoon.
Mitä pyhiinvaellus opetti minulle?
Koska pyhiinvaellus oli minulle entuudestaan melko vieras ilmiö, kesän aikana kuljetut kilometrit opettivat paljon. Opin pyhiinvaelluksilla myös paljon itsestäni.
Olen aina viihtynyt luonnossa. Liikkuminen on ollut minulle aina tapa palautua, jaksaa paremmin opiskeluissa ja rauhoittua. Yleensä olen kuitenkin liikkunut kuulokkeet korvilla. Musiikki, podcastit ja äänikirjat ovat kulkeneet mukana lähes jokaisella lenkillä.
Kesän aikaan päätin kokeilla jotain uutta.
Asetin itselleni tavoitteeksi, etten kuuntelisi vaelluksillani musiikkia tai äänikirjoja. Pyrin käyttämään myös puhelinta mahdollisimman vähän. Aluksi huomasin kuitenkin korvanneeni yhden tavan toisella. Musiikin sijaan seurasin jatkuvasti älykellostani kilometrejä, vauhtia, sykettä ja kuormitusta. Suorittamisen paine oli edelleen mukaan matkassa.
Jossain vaiheessa aloin pohtia, menetänkö tällä tavalla jotakin olennaista pyhiinvaelluksesta.
Heinäkuun puolivälissä lähdin kulkemaan Pyhää kohti -reittiä ja päätin jättää älykellon kotiin. Päivä oli helteinen. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, pysähdyin välillä juomaan vettä ja nauttimaan maisemista. Puolivälissä matkaa huomasin jotain yllättävää.
Askel tuntui kevyeltä. Myös mieli tuntui kevyemmältä.
En ollut miettinyt aikaa, vauhtia tai sitä, kuinka monta kilometriä olin kulkenut. Olin vain kävellyt, kuunnellut ympäröivää luontoa ja antanut ajatusten kulkea omaan tahtiinsa.
Vaikka reitti oli lyhyempi kuin monet aiemmista retkistäni, kokemus tuntui merkityksellisemmältä. Taisin silloin ensimmäisen kerran todella ymmärtää, mitä pyhiinvaellus voi parhaimmillaan olla: hetkeksi irtautumista arjesta, luonnon äärelle pysähtymistä ja tilaa omille ajatuksille.
Omien ajatusten äärellä
Kun kuulokkeet jäivät pois, jouduin kuuntelemaan myös omia ajatuksiani.
Vaellusten aikana kävin monia sisäisiä keskusteluja itseni kanssa. Pohdin tulevaisuutta, valmistumista, työelämää ja sitä, mitä oikeastaan toivon seuraavilta vuosilta. Mietin myös omaa suhdettani henkisyyteen, hengellisyyteen ja pyhiinvaellukseen.
Kaikkiin kysymyksiin en saanut vastauksia. En kuitenkaan koe sitä huonona asiana. Joskus tärkeintä ei ole löytää ratkaisuja, vaan pysähtyä kysymysten äärelle. Ainakin minulle siitä on tullut osa omia pyhiinvaelluksiani.
Kohtaamisia matkan varrella
Yksi kesän antoisimmista asioista ovat olleet kohtaamiset.
Pyhiinvaelluskeskuksella olen tavannut lukuisia vaeltajia Suomesta ja eri puolilta Eurooppaa. Osa keskusteluista on ollut lyhyitä, osa pidempiä, mutta jokainen niistä on jättänyt jotakin mieleen.
Kohtaamiset ovat näyttäneet, kuinka monenlaisia ihmisiä pyhiinvaellus puhuttelee. Jokaisella on oma syynsä lähteä matkaan, mutta yhteistä on halu lähteä liikkeelle ja nähdä mitä polku tarjoaa.
Nämä kohtaamiset ovat opettaneet minulle paljon. Ne ovat myös näyttäneet, kuinka paljon olen itse muuttunut vuosien varrella. Olin nuorempana hyvin ujo, mutta nykyään huomaan nauttivani keskusteluista ja kohtaamisista myös tuntemattomien kanssa.
Kiitollisena kohti syksyä
Kesä lähenee loppuaan ja samalla myös harjoitteluni Pyhiinvaelluskeskuksella päättyy. Katson kulunutta kesää kiitollisena ja tyytyväisenä. Harjoittelu on ollut juuri sitä, mitä toivoin, ja olen saanut hyödyntää sekä matkailun että teologian opintojani.
Työ pyhiinvaelluksen parissa ei kuitenkaan pääty tähän. Syksyllä edessä on opinnäytetyö, jossa käsittelen pyhiinvaellusta, ja erityisesti pyhiinvaellusmatkailun kehittämistä Naantalissa.
En tiedä vielä, mitä valmistumisen jälkeinen elämä tuo tullessaan. Yhden asian tiedän kuitenkin varmasti: aion jatkaa pyhiinvaelluksia myös vapaa-ajallani.
Jos olet lukenut tänne asti, kiitos ajastasi.
Lopussa haluan kiittää muutamia henkilöitä, jotka ovat tehneet tästä kesästä erityisen:
- Annastiina, kiitos ohjauksesta, tuesta ja mahdollisuudesta päästä työskentelemään pyhiinvaelluksien parissa.
- Kaikki pyhiinvaellusten parissa työskentelevät, joita olen tavannut kesän aikana. Keskustelut ovat antaneet arvokkaita näkökulmia sekä työhöni että tulevaan opinnäytetyöhöni.
- Pyhiinvaeltajat ja muut keskuksella vierailleet, joiden kanssa olen saanut käydä kiinnostavia keskusteluja. Kohtaamiset ovat olleet tämän kesän arvokkainta antia.
Lopuksi
Kesän aikana olen kulkenut lukuisia kilometrejä pyhiinvaellusreiteillä, mutta tärkeimmät matkat eivät ole välttämättä näkyneet kartalla. Ne ovat kulkeneet omissa ajatuksissani, kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa ja niissä hetkissä, jolloin olen pysähtynyt kuuntelemaan ympäröivää maailmaa.
Aina päämäärä ei ole matkan tärkein osa. Joskus merkitys löytyy siitä, mitä matkan aikana kokee ja oppii. Oma päämääräni on vielä etsinnässä, mutta kesän aikana olen oppinut yhden tärkeän asia: merkityksellisimmät matkat alkavat usein silloin, kun ei vielä täysin tiedä, minne tie lopulta vie.
Tänään kuljen metsäpolkua
jonka kuljin jo kertaalleen
tulin tänne polulle uudelleen
että voisin kokea kaiken vielä täydemmin
että voisin olla vielä vahvemmin läsnä