Ensikokemuksia vaelluksesta St Olav Ostrobothnia pyhiinvaellusreitillä
Kuulin kesällä 2024 eteläpohjalaiselta sukulaiseltani uuden suomalaisen pyhiinvaellusreitin St Olav Ostrobothnian valmistumisesta. Reitti yhdistää pohjoisesta Kokkolan ja etelästä Siipyyn Vaasaan ja tarjoaa sieltä meriyhteyden Uumajaan ja jatkomahdollisuuden Sundsvallin kautta aina Nidarokseen (Trondheimiin) asti. Suomen puolelle on siis valmistumassa noin 500 km:n pyhiinvaellusreitti (stolavostrobothnia.fi)! Päätin, että tähän reittiin pitäisi tutustua saman tien, vaikka reitin viralliset avajaiset pidetään vasta lauantaina 21.9.2024.
Päätin, että tähän reittiin pitäisi tutustua saman tien.
Vuoden 2022 Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksen jäljiltä meillä osallistujilla on edelleen WhatsApp -ryhmä, jossa jäsenet tiedottavat toisilleen suorittamistaan vaelluksista ja suunnitelmistaan. Laitoin ryhmään pikku ilmoituksen, että aion kävellä St Olav reittiä Korsnäsin ja Vaasan välisen runsaan 90 km:n osan 12.-15.8. Parin viikon sisällä minulle ilmaantui mukaani neljä vaeltajakonkaria, joista yksi kuitenkin pääsi lopulta osallistumaan vain neljännen päivän vaellukselle. Lisäksi vaeltajakaverini ehdottivat perjantaille 16.8. palautumiskävelyä mantereelta Raippaluodon kirkolle ja takaisin. Sekin toteutui.
Kutsuimme hankettamme ”St Olav pilotiksi”, sillä yhteydenotoissa reitin johtohenkilöihin meille selvisi, että reitin merkkaaminen vaatii yhä viimeistelyä, samoin majapaikkojen löytyminen saattaa olla haasteellista. Koska kaikki neljä vaeltajaa olivat todellisia konkareita (sekä Espanjan El Caminolta että monilta muilta vaelluksilta) päätimme, että majoituksien suhteen olemme vähään tyytyväisiä ja pystymme myös huolehtimaan omat ateriamme paikallisten kauppojen antimista. Onnistuimme saamaan ensimmäisen yön majapaikan Petolahden (Petalax) seurakunnan tiloista kirkkoherra Tomi Tornbergin suosiollisella avustuksella. Maalahdessa (Malax) yövyimme Åminnen lomakylässä ja Sulvassa (Sölf) paikallisessa Kestikievarissa – molemmissa varsin kohtuullisella (30-40 €/henkilö) kustannuksella. Näiden majapaikkojen varmistuminen ratkaisi St Olav pilotin toteutumisen.
Aloitimme matkamme Vaasan kirkolta maanantaiaamuna 12.8. matkaamalla Korsnäsin kirkolle autollani, joka jäi kirkon parkkipaikalle odottelemaan torstai-iltaa. Tuolloin yksi vaeltajista ajoi minut Korsnäsiin autoani hakemaan ja palasimme kahdella autolla Vaasaan retken päätöspäivälliselle.
Heti aluksi voin todeta, että pilottivaelluksesta tuli todellinen menestys. Piirsin reitin verkkosivuilta löytyvien karttojen avulla reitin omiin 1:50 000 maastokarttoihini, minkä avulla selvisimme hienosti perille kutakuinkin oikeaa reittiä. En onnistunut lataamaan reittiä Outdooractive-applikaatiolla kännykkääni, mutta rekisteröin reittimme Strava-ohjelmalla. Vaikka kaikki neljä silmäparia osallistui suunnistukseen, jäi meiltä huomaamatta yksi peltotieosuus Korsnäsin ja Molpen välillä. Teiden varsilla reittimerkkejä oli kovin harvakseltaan. Vanhoissa merkeissä käytetty muovi vaikutti kovin hapertuneelta ja merkkejä näkyi siellä täällä maahan pudonneina. Erityiskiitos selkeästi merkitylle polkuosuudelle Petolahden ja Maalahden välillä Mamrelundista eteenpäin. Emme eksyneet tällä ojitetulle suoalueelle viitoitetulla reitillä ainuttakaan kertaa.
Ensimmäisen päivän matka Petolahden kirkolle sujui paranevassa säässä yöllisen kaatosateen jälkeen. Enimmäkseen saimme kulkea hiljaisia paikallisteitä, mutta muutamassa kohdassa oli käytettävä vilkasliikenteisen tien kapeaa piennarta (ja sen viereistä sorapiennarta) tieosuuksilla, joilla on 100 km/t nopeusrajoitus. Vaikka kaikki autoilijat suhtautuivat meihin kiitettävän korrektisti, muodostavat tällaiset osuudet aina ylimääräisen riskin. Pyhiinvaeltajan toivoma hiljaisuus ja huolettomuus eivät näillä lyhyillä pätkillä toteutuneet, mutta onneksi pääsimme niistä nopeasti takaisin vanhan maaseututien rauhaan. Lounastauon pidimme Molpen kylässä vanhan suljetun kaupan portailla omia eväitä popsien. Kaikki kaupat, pankit ja muut palvelut ovat lähteneet Molpesta. Haikeina pohdiskelimme kauniin maaseudun autioitumista.
Petolahteen saavuimme 23,9 km:n vaelluksen jälkeen klo 16 paikkeilla. Vastassamme oli Maalahden kirkkoherra Tomi Tornberg, joka esitteli meille majapaikkamme seurakuntakodin (entisen pappilan), jonka lattialle oli järjestetty meille patjat ja tyynyt makuusijoiksi. Käytettävissämme oli keittiö jääkaappeineen, vedenkeittimineen ja mikroaaltouuneineen, WC-tilat ja suihku. Kaikki mitä pyhiinvaeltaja voi toivoa ja vielä putipuhtaassa kunnossa! Suihkuttelun jälkeen Tornberg johdatti meidät Petolahden kauniiseen kirkkoon, esittelin sen historiaa ja järjesti tunnelmallisen siunaustilaisuuden ja ehtoollisen. Vaeltajat olivat nyt saaneet siunauksen matkalleen.
Tiistaina St Olav Ostrobothnia reitti kulki pienen matkan polkuja, joita ei oltu merkitty edes 1:50 000 maastokarttaan. Hieman jännitin, miten tämän osuuden selvitämme. Huoleni olivat turhia; tällä osuudella, reittimerkinnät olivat huippuluokkaa ja pääsimme koko metsä- ja ojitetun suoalueen poikki ongelmitta. Kaikki vaeltajat pitivät tätä osuutta erityisen miellyttävänä, vaikka lentävistä hyönteisistä ei tällä osuudella ollut puutetta.
Loppumatkan Maalahden kirkolle taitoimme sorapintaisia metsäauto- ja sorateitä. Pidimme kirkolla pienen välipalatauon. Sopimuksen mukaan kirkkoherra Tomi Tornberg, joka asuu lähistöllä olevassa pappilassa, tuli esittelemään meille myös Maalahden kirkkoa.
Koska Maalahden keskustasta ei löytynyt yöpymispaikkaa, olimme varanneet lomahuoneiston Åminnen lomakylässä meren rannalta. Sinne oli matkaa kirkolta vielä runsaat 6 km ja sitä ennen oli vielä käytävä Maalahden isossa S-marketissa ruokavarastoja täydentämässä. Perillä Åminnessä meitä odotti huippukuntoinen paritalon puolikas pienoiskeittiöineen. Kuusi sänkyä ja meren rannalla vielä sauna ja uintimahdollisuus. Enemmän kuin mitä pyhiinvaeltaja voi toivoa! Lomakylän ravintolassa nautimme päivälliseksi maittavan lohikeiton ja aitoa Maalahden limppua. Päivän kävelymatkaksi tuli 24,5 km.
Keskiviikkona päätimme tehdä muutoksen reittisuunnitelmaamme. Emme palanneetkaan Åminnestä samaa kapeaa, mutakaista ja melko vilkasliikenteistä tietä takaisin Maalahteen jatkaaksemme virallista St Olav reittiä, vaan kuljimme autioita metsäteitä Mobergenin yli ja ampuma-alueen vieritse Söderfjärdenin kraaterin reunalle. Siellä kohtasimme taas virallisen St Olav reitin. Kuljimme viivasuoraa hiekkatietä halki Söderfjärdenin, 500-600 miljoonaa vuotta vanhan meteoriittikraaterin. Todella kiinnostava nähtävyys ja ystävällinen vastaanotto informatiivisessa vierailukeskuksessa, jossa viivyimme tunnin verran.
Matka Sulvaan oli lopulta vain 18,6 km:n mittainen. Majapaikkamme Sulvan Kestikievari löytyi helpolla kylän keskustasta kirkon ja M-marketin läheltä. Kestikievari on tullut Vaasan seudulla asuville tutuksi kokouspaikkana ja laadukkaana ruokapaikkana. Näitä palveluita emme kaivanneet, mutta saimme käyttöömme vanhasta tallirakennuksesta laadukkaat vierashuoneet yöpymistä varten. Omat WC:t ja suihkut sekä yhteiskäyttöinen keittiötila kruunasivat mukavan kokemuksen. Saapumispuuhissa olimme unohtaneet kirkon sulkeutuvan jo klo 14. Ennätimme paikalle vasta sen jälkeen. Nuori nurmikon leikkauspuuhissa ollut kesätyöläispoika oivalsi ongelmamme, pysäytti leikkurin ja kysyi, haluisimmeko kenties nähdä kirkon myös sisältä. Hän järjesti avaimen ja tuli kanssamme kirkkoon esitelläkseen sen historiaa. Vaikkei häntä ollut tähän tehtävään palkattu eikä koulutettu, hän suoriutui tehtävästään hienosti. Mieleemme jäi arvokas neliosainen alttaritaulu 1600-luvun lopulta. Tämä lämminhenkinen tapahtuma Sulvan kirkolla jätti vaeltajien sydämiin kauniin muiston. Täällä, kuten pitkin matkaa paikallisväestö suhtautui meihin vaeltajiin ystävällisesti. He ymmärsivät suomenkieltämme ja kömpelöä kouluruotsiamme 40-50 vuoden takaa ja me ymmärsimme heidän ruotsinkieltään ja ihmettelimme heidän yllättävän hyvää suomenkielentaitoaan. Kielimuuriin emme totisesti törmänneet matkallamme.
Kirkkoa lähestyessämme olimme jo kulkeneet laajan Stundarsin ulkoilmamuseon halki ja ihailleet sen kauniita ja hyvin hoidettuja rakennuksia. Sinne oli mukava tehdä vielä pieni iltakävelykin kauniissa elokuisessa illassa.
Neljänneksi vaelluspäiväksi Sulvasta Vaasaan joukkomme täydentyi viidennellä vaeltajalla, jonka jalkahuolet olivat juuri sopivasti hellittäneet. Nyt oli koko alkuperäinen vaeltajajoukko koossa. Etenimme St Olav reittiä kohti Vaasan lentokenttää. Paljon toivottu kahvipaussi pidettiin vähemmän romanttisen ABC-huoltamon kahvilassa, josta jatkoimme kohti Vanhaa Vaasaan. Pääsimme vierailemaan Mustasaaren kirkossa ja ihailemaan sen kaunista sisustusta. Kirkko valmistui hovioikeudeksi vuonna 1776, mutta muutettiin Vaasan palon jälkeen kirkoksi. Matkalla näemme myös Vanhan Vaasan kirkon rauniot matkallamme kohti Suvilahtea ja sieltä alkavaa merenrantapolkua. Löydämme piknik-pöydän, jonka ääressä nautimme retkilounaan. Samalla toteamme, että vastaavanlaisia piknik-pöytiä soisi löytyvän tiheämminkin St Olav reitin varrella. Hyviä istumakiviäkään ei reitin varrelta helpolla löydä kuin Söderfjärdin meteoriittikraaterin reunalta.
Loppumatkan kävely kohti Vaasan kirkkoa eteni lempeässä kesäsäässä pitkin kaunista rantareittiä. Tunnelma oli rauhallinen, vaikka ulkoilijoita oli melko paljon. Vasta keskusta-alueella kohtasimme väenpaljouden: Vaasassa vietettiin Taiteiden yötä. Vaikka kirkon alttarin edessä oli siellä esitettävään ohjelmaan liittyvä mikrofonien ja kaapeleiden viidakko, pääsimme ihailemaan kirkon kolmea tunnettua alttaritaulua. Neljännen päivän reitin pituudeksi tuli 24,6 km. Vielä oli vuorossa Korsnäsin kirkolle jääneen auton nouto ja vaeltajien päätöspäivällinen Waskia-hotellin ravintolassa, jonne taiteiden yön juhlahumu ei yltänyt.
Vaeltajien innostusta kuvaa se, että huononevasta säästä huolimatta päätimme perjantaina 16.8. lähteä kolmen hengen porukalla pienelle 15 km:n palautumiskävelylle mantereelta Raippaluodon sillan yli kirkolle ja takaisin. Näin pääsimme näkemään komean riippusillan ja vielä yhden tunnelmallisen kirkon. Sen alttaritaulu on peräisin Mustasaaren kirkosta – siirto tapahtui onnekkaasti ennen kirkon tuhoutumista Vaasan palossa 1852. Paluumatkalla nautittiin lounas sillanpielessä sijaitsevassa ravintolassa. Loppumatkasta sään haltijakin antoi meidän tuta miltä mereltä saapuva tihkusade tuntuu 12 m/s sivutuulessa. Nämä olivatkin ainoat sadepisarat, joita vaellusretkellämme näimme.
Kokemuksemme mukaan vaeltamamme osuus St Olav reitistä toimii varsin hyvin. Keskimäärin 20-25 km:n päivämatkat ovat sopivan mittaisia myös eläkeikäisille vaeltajille, joilla toki oli kaikilla mittava kokemus pitkistä pyhiinvaelluksista. Kaikki majapaikat ylittivät toiveemme; saimme nukkua rauhallisen yön ja käytössämme oli laadukkaat WC-tilat, suihkut ja toimivat keittiötilat iltaruuan ja aamiaisen valmistamiseen. Tällainen infrastruktuuri lupaa hyvää reitin tulevaisuudelle, vaikka meillä ei vielä ole tietoa tilanteesta reitin muilla osuuksilla. Reittimerkintöjen puutteiden tiedän paranevan lähiaikoina, mutta kartanlukutaitoinen konkarivaeltaja pärjäsi hyvin ilmankin.
Hyvien kokemustemme pohjalta rohkenen suositella kulkemaamme 91,6 km:n reittiä Korsnäs-Petolahti-Maalahti-Sulva-Vaasa myös aloitteleville vaeltajille. Tarvittaessa annan kernaasti lisätietoja reitistä ja vaelluksestamme.
Teksti ja kuvat: Eero Vuorio, Turku