Hyppää sisältöön

Avoimet ovet – opas kirkon aukioloon

Turun arkkihiippakunnan ja Pyhiinvaelluskeskuksen yhteinen Avoimet ovet – opas kirkon aukioloon on julkaistu

Miten kirkon ovet voisivat olla auki ympäri vuoden kävijöille? Millaisia asioita tulee ottaa huomioon turvallisuuteen, resursseihin tai muihin käytäntöihin liittyen? Millaisia kannustavia esimerkkejä löytyy seurakunnista, joissa ovet ovat jo olleet avoinna pidemmän aikaa?

Opas kutsuu etsimään mahdollisuuksia avata kirkkojen ovet eri vuodenaikoina erilaisille kävijöille ja toivottaa heidät tervetulleiksi kirkkoon. Opas on laadittu rohkaisuksi ja tueksi seurakunnille pohdinnoissa, miten kirkkojen ovet voisivat olla auki seurakuntalaisia, matkailijoita, pyhiinvaeltajia ja satunnaisia kulkijoita varten. Jokaisen seurakunnan tilanne on erilainen, joten sopivat ratkaisut on etsittävä paikallisesti. Oppaasta voi poimia sen mikä omaa seurakuntaa palvelee ja ohittaa se, mikä ei ole ajankohtaista. Avoinna oleva kirkko lähettää vieraanvaraisuuden viestin.

Teoksen ovat kirjoittaneet Mika K T Pajunen, Lauri Tuohimaa ja Aleksi Riuttala. Pajunen on kirkkotilojen ja jumalanpalveluselämän kehittämiseen erikoistunut teologi, Lauri Tuohimaa toimii kiinteistötoimen asiantuntijana ja projektipäällikkönä FinProma Oy:n Seuris-palveluissa ja Aleksi Riuttala kiinteistötalouden asiantuntijana sekä talous- ja projektipäällikkötehtävissä FinProma Oy:n Seuris-palveluissa.

Tutustu oppaaseen täällä.

Teoksen ovat kirjoittaneet Mika K T Pajunen, Lauri Tuohimaa ja Aleksi Riuttala.
Jaa somessa: