Luottamuksen pyhiinvaelluksella Ranskassa
Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni luottamuksen pyhiinvaelluksella eli matkustin Taizén luostariyhteisöön Ranskaan. Lähdin Taizéen yhdessä Turun alueen evankelis-luterilaisten seurakuntien kanssa. Matkustimme Ranskaan bussilla sekä laivalla, joten kahdentoista päivän reissusta pelkästään matkustamiseen kului yhteensä kuusi päivää!
Matkan jokainen vaihe oli kuitenkin antoisa ja saimme Taizén kylän lisäksi nähdä paljon saksalaista ja ranskalaista maaseutua sekä kaunista Itämerta. Tästä blogitekstistä voi lukea kokemuksistani Taizén luostarista ensikertalaisen näkökulmasta.
Mikä Taizé on?
Taizé on vuonna 1940 perustettu ekumeeninen luostariyhteisö. Veli Rogerin toisen maailmansodan aikoihin perustamaan yhteisöön kuuluu nykyään hieman alle kaksisataa veljeä. Lisäksi alueella toimii jonkin verran sisaria sekä luostarissa pidempään oleilevia vapaaehtoistyöntekijöitä.
Taizéen matkustaa viikoittain tuhansia ihmisiä, pääosin nuoria ja nuoria aikuisia, jotka haluavat kokea palan yksinkertaista luostarielämää, rukousta, ranskalaista maaseutua sekä muiden nuorten seuraa kansainvälisessä hengessä.
Taizé -musiikki on rauhallista ja meditatiivista, toisteista musiikkia, jossa lauletaan uudelleen ja uudelleen kauniin melodian siivittämänä lyhyitä raamatunpätkiä.
Useimmille ihmisille Taizé on tuttu musiikistaan, Taizé lauluista, joita lauletaan monissa tapahtumissa Suomessakin. Taizé -musiikki on rauhallista ja meditatiivista, toisteista musiikkia, jossa lauletaan uudelleen ja uudelleen kauniin melodian siivittämänä lyhyitä raamatunpätkiä. Taizéssa rukoushetket perustuvatkin pitkälti musiikille eikä esimerkiksi saarnaa ole, vain paljon laulua, hiljaisuutta sekä päivän raamatuntekstit.
Yksinkertaista elämää
Taizéssa elämä on yksinkertaista. Päivät rytmittyvät kolmen rukoushetken, kolmen aterian, raamattuluennon, kansainvälisen reflektioryhmän sekä pienen fyysisen työtehtävän mukaan. Oletin itse etukäteen, että olosuhteet luostarissa olisivat hyvin askeettiset, joten yllätyin siitä, kuinka hyvät oltavat luostarissa lopulta oli. Vessaan ja suihkuun pääsi silloin kun halusi ja vesikin oli yleensä lämmintä. Sängyissäkään ei näkynyt luteita, jotka ovat piinanneet Ranskan kaupunkialueita viime aikoina.
Se, että Taizéssa kaikki saivat ruokaa joka päivä tismalleen saman määrän, sai minut myös ajattelemaan ruuan epätasaista jakautumista maailmassa: itselläni on Suomessa ruokaa usein niin paljon, että osa homehtuu jääkaappiin, mutta samaan aikaan maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kuolevat nälkään.
Silti elämä luostarissa oli tietysti yksinkertaisempaa ja askeettisempaa kuin mihin olin tottunut Suomessa. Esimerkiksi ruokaa oli kaikille vain hyvin rajoitettu määrä, minkä vuoksi olin usein iltapäivisin hyvin nälkäinen. Ruoan rajallisuus opetti kuitenkin arvokkaita jakamisen ja kohtuullisuuden taitoja. Ruokaa ei voinut heittää roskiin, jos ei halunnut saada tuomitsevia katseita muilta. Omaa ruokaa myös jaettiin muille, mikäli ei itse pitänyt jostakin, ja toinen oli sinä päivänä enemmän nälkäinen kuin itse. Se, että Taizéssa kaikki saivat ruokaa joka päivä tismalleen saman määrän, sai minut myös ajattelemaan ruuan epätasaista jakautumista maailmassa: itselläni on Suomessa ruokaa usein niin paljon, että osa homehtuu jääkaappiin, mutta samaan aikaan maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kuolevat nälkään.
Kierrättämistyöni oli siis käytännössä sitä, että avasin auringossa hautuneet sekajätemuovipussit pöydälle ja erottelin matoja kuhisevista pusseista kierrätettävät materiaalit erilleen.
Oman Taizé -kokemukseni asketismin huippu oli kuitenkin työtehtäväni, nimittäin kierrättäminen! Suomalaisena luulin, että kierrättäminen tarkoittaisi jotakuinkin sitä, että kannamme kierrätettyjä materiaaleja kierrätyspisteelle. Hyvin pian sain kuitenkin oppia, että Suomen kierrätyskulttuuri on maailman huippuluokkaa, eivätkä asiat ole yhtä hyvin joka paikassa.
Kierrättämistyöni oli siis käytännössä sitä, että avasin auringossa hautuneet sekajätemuovipussit pöydälle ja erottelin matoja kuhisevista pusseista kierrätettävät materiaalit erilleen. Hellettä oli lähes 40 astetta ja suojavarustuksemme oli melko puutteellinen. Ilman hengityssuojaimia haju oli karmiva.
Opin kokemuksesta sen, että en enää pidä Suomen kierrätyskulttuuria itsestäänselvyytenä. Toivon kuitenkin todella, että jossakin vaiheessa Taizé parantaa kierrätystapojaan, jo nuorten turvallisuuden ja terveyden vuoksi. Vaikka työ oli hirveää, meillä oli kuitenkin mukava porukka sitä tekemässä ja kierrättäminen taittui rattoisammin, kun työn ohessa lauloimme yhdessä viikon aikana opittuja Taizé -lauluja. Lopulta voin tästä kokemuksesta todeta, että matkailu avartaa.
Erilaisten ihmisten kohtaaminen
Yksi Taizé -päivien kohokohdista ovat kansainväliset reflektioryhmät. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön veljen pitämän raamattuluennon jälkeen nuoret kokoontuvat noin 5–9 henkilön ryhmän kanssa keskustelemaan niin raamattuluennosta kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan väliltä. Omassa ryhmässäni vallitsi hyvä yhteishenki ja sain tavata kiinnostavia ja erilaisia ihmisiä. Itseni lisäksi ryhmässä oli pari muuta suomalaista, yksi katalaani, kaksi alankomaalaista sekä kaksi italialaista. Keskustelimme ryhmäni kanssa esimerkiksi omien kirkkokuntiemme tavoista ja käytännöistä, maidemme poliittisesta tilanteesta ja yhteiskunnasta sekä siitä, miltä nuorten aikuisten elämä näyttää kotimaissamme. Ryhmäläisiäni hämmensi kun kerroin, että asun omassa vuokra-asunnossani. Etelä-Euroopassa onkin tyypillisempää itsenäistyä myöhemmin ja muut ryhmän jäsenet asuivatkin vanhempiensa luona.
Muutenkin Taizé -kokemuksessani oli suuri rikkaus se, että sain tavata erilaisia ihmisiä ja oppia millaista elämä on heidän näkökulmastaan. Esimerkiksi kierrätystyössäni juttelin erään indonesialaisen nuoren miehen kanssa, joka kertoi, että hänen kotimaassaan kristityt joutuvat kohtaamaan todellista vainoa. Hän kertoi, että esimerkiksi jouluyön messuja varten kirkot ympäröidään poliisipartioilla, koska hyökkäykset kirkkoihin ovat mahdollisia. Opin tässäkin asiassa olemaan kiitollinen Suomen turvallisuudesta sekä uskonnonvapaudesta.
Turistina ranskalaisella maaseudulla
Pyhiinvaeltamisessa yhdistyvät niin turismi kuin pyhät kokemukset, ulkoinen ja sisäinen matka. Pyhiinvaeltaminen onkin maailman vanhin matkustamisen ja turismin muoto. Myös minun pyhiinvaelluksellani Taizéen yhdistyi sekä matkan hengellinen merkitys että turismi.
Räpsyttelin kameraani turistin lailla melkein jokaisessa matkan käänteessä, koska halusin saada paljon kuvia matkamuistoiksi ja esiteltäviksi kotisuomessa. Vapaa-aikani käytinkin lähinnä siihen, että tein pieniä kävelylenkkejä pois luostarista Taizén kylään sekä toiseen naapurikylään. Upeiden vuoristomaisemien lisäksi näin kauniita vanhoja kivikirkkoja sekä hautausmaita. Ranskalaisella maaseudulla näin myös paljon eläimiä: hevosia, aasin, kanoja sekä käärmeen. Huomasin myös, että Ranskassa on paljon valkoisia lehmiä, jotka laiduntavat ulkona ja hakevat suojaa puiden alta.
Katsellessani luonnon kauneutta ranskalaisessa vuoristomaisemassa mieleeni nousi tämä pyhiinvaeltajalle sopiva psalmi (Ps 19):
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin.
Pyhiinvaellus luottamukseen
Matkamme nimi oli luottamuksen pyhiinvaellus. Taizé -veljet puhuvatkin mielellään paljon luottamuksesta. Matkani alussa en oikein ymmärtänyt mitä luottamuksella tarkoitetaan, mutta matkan edetessä se aukeni minulle. Luottamuksesta tuli kantava teema matkallani. Viikko luostarissa palautti luottamukseni ihmiskuntaan ja tulevaisuuteen, näinhän omin silmin, että ihmiset todella pystyvät hyvään, jos eivät yksin niin ainakin Jumalan avulla.
Ajattelenkin, että Taizésta on mahdollista löytää jotakin sellaista yhteyttä, rakkautta, tasa-arvoa ja rauhaa ihmisten väliltä, mitä harvoista paikoista löytää. Ihmettelen sitä, kuinka päivästä toiseen tuhannet erilaiset ihmiset kokoontuivat yhdessä kirkkoon rukoilemaan. Kirkon lattialla istuivat tasa-arvoisesti niin eri maista ja kulttuureista tulevat ihmiset, eri kirkkokunnista tulevat ihmiset, niin maallikot kuin kirkon edustajat aina piispoihin asti, eri ikäiset ihmiset, konservatiivit ja liberaalit.
Ajattelen todella, että siinä on jotakin pyhää ja yliluonnollista.
Yleensä siellä, missä nämä ihmisryhmät kokoontuvat yhteen, syntyy sotia, väkivaltaisuuksia, vainoa, rasismia, kiusaamista ja syrjintää. Taizéssa kuitenkin koin, että mikään ominaisuus ei erottanut meitä toisistamme, vaan näimme kaikki toisemme rakkauden kautta. Ajattelen todella, että siinä on jotakin pyhää ja yliluonnollista. Ajattelen, että siinä on kuva Jumalan valtakunnasta, Jumalan kansasta, johon kuuluvia ihmisiä ei erota sellaiset asiat kuin kirkkokuntien rajat, etnisyys tai sukupuoli. On vain pyhien yhteys, niin kuin yhteisessä uskontunnustuksessamme todetaan. Tähän kiteytyy myös se luottamus, jota tältä luottamuksen pyhiinvaellukselta löysin.
Lopetan tämän matkablogin pyhiinvaeltajan virteen (nro 30), jota lauloimme Taizén kyläkirkossa suomalaisten kokoontumisessa sunnuntaina:
Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta,
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.
Teksti ja kuvat: Pauliina Niskakoski